31. lokakuuta 2012

Kalavale - kirja, joka jokaisen tulisi lukea

"Toteutuessaan kalakantojen romahdus olisi suurimpia ympäristökatastrofeja ihmiskunnan historiassa. Maailman kaupallisesta kalastuksesta vain pieni osa on kestävällä tasolla." (Kalavale, s. 21)

Olen jo vuosia ollut huolissani maailman merien tilanteesta: kalojen määrä on huvennut ylikalastuksen vuoksi ja kalojen ohessa haaveihin joutuu runsaasti sivutuotteena muitakin eläimiä, kuten valaita ja delfiinejä. Eikä siinä kaikki, meret ovat heikossa hapessa ja korallit tekevät kuolemaa. Merien tasapaino on pahasti järkkynyt ja seuraukset ovat jo selvästi näkyvissä, niin merissä kuin niiden rannoilla. Olen ollut turhautunut, sillä ketään muuta merien huolestuttava kohtalo ei ole tuntunut kiinnostavan.

Emma Karin ja Kukka Rannan tänä vuonna julkaistu kirja Kalavale - Tyhjenevä meri ja ihmiset sen rannalla paneutuu muiden muassa yllä mainittuihin ongelmiin. Ajoittain jopa kaunokirjalliseen tyyliin kirjoitetussa tietokirjassa kerrotaan kuinka moniulotteisia vaikutuksia kalastuksella on: meidän toimintamme vaikuttaa niin ihmisten kuin eläinten elämään maapallon toiselle puolelle saakka. Kalastus on jättimäinen bisnes, jonka kokoluokkaa on vaikea ymmärtää.

"Ympäristöjärjestö Greenpeacen mukaan pohjatroolauksen seurauksena maailmassa tuhoutuu 148 jalkapallokenttää vastaava alue joka minuutti." (Kalavale, s. 23)

Kalavale paljastaa minkälaisia mätämunia suuret kalabisneksessä pyörivät yritykset ovat: ne riistävät sekä yhteistä luontoamme että ihmisiä, joiden elanto on riippuvainen niistä vähäisistä kaloista, jotka heidän lähiympäristössään kasvavat. Onki vs. troolari, kumpi voittaa?

"Supertroolari voi prosessoida lähes puoli miljoonaa kiloa kalaa päivässä ja se pystyy kalastamaan viikkokausia tauotta. Troolari kalastaa kuukaudessa enemmän kuin 7000 pienkalastajaa vuodessa." (Kalavale, s. 21)

Kirja myös raottaa sen kieroutuneen maailman verhoa, jossa ihmiset kalastavat ruokkiakseen kaloja kalakasvattamoissa tai eläimiä turkistarhoilla.

"Vaarin työ kalastajana oli kalastaa ruokaa ihmisille. Ammatistaan ylpeän kalastajan on vaikea sulattaa sitä, että nykyisin suomalaisten kalastajien työ on ruokkia turkistarhojen minkit."(Kalavale, s. 16)

Merien ekosysteemien pettäminen on vahvasti yhteydessä ekosysteemien toimivuuteen (tai toimimattomuuteen) myös merenpinnan yläpuolella. Meret ovat monimutkaisia järjestelmiä ja jokaisella pienimmälläkin osalla on tehtävänsä luonnon kiertokulussa. Kun yksi osa katoaa, vaikeuttaa se toisen osasen olemista, tämähän opetetaan jo ala-asteella. Päättäjät tietävät hyvin, mitä merissä tapahtuu, mutta silti yhteiskuntamme tukee toimintaa, joka edesauttaa pelätyn ympäristökatastrofin toteutumista. Kalavaleessa tuodaan esille myös se fakta, ettei tuontikalan alkuperästä oikeastaan ole takuita, ei edes suomalaisessa ruokapöydässä.

"Kaksi kolmasosaa EU:n alueella kulutetusta kalasta tuodaan unionin ulkopuolelta. Kalan todellista alkuperää on hyvin vaikea selvittää. WWF:n mukaan puolet EU:n tuontikalasta on laittomasti pyydettyä." (Kalavale, s. 63)

Ei ole epäselvää, että liputan Kalavaleen puolesta, mutta erityisen iloinen olen siitä, että kirjassa on myös omistettu oma kappaleensa kalalle tuntevana eläimenä. Kaloja on taidettu aina pitää tyhminä ja tunnottomina. Niihin isketään koukkuja ja sen jälkeen ne tukehtuvat kuoliaaksi, tai vaihtoehtoisesti ne heitetään veteen, kun on ensin revitty suu riekaleiksi. Viime aikoina on onneksi alettu enemmän puhua siitä, että kalakin tuntee kipua. Se, että me emme ehkä osaa tulkita kalan avunpyyntöjä, ei tarkoita sitä, etteikö se kärsisi. Kirjassa ihmetelläänkin, miksi eläinsuojelulainsäädäntöämme ei sovelleta kaloihin, vaikka laki tunnustaakin kalojen tuntevan kipua. Eläinsuojelulakimme on nurinkurinen myös siinä mielessä, että kalojen kohdalla uhanalaisstatuksella ei tunnu olevan mitään merkitystä.

"Äärimmäisen uhanalaisen meritaimenen voi kuitenkin Suomessa myydä torilla tai kauppahallissa 25 euron kilohintaan. Toisin kuin kasveja tai muita eläimiä, laki ei suojaa uhanalaisia kaloja, joilla on taloudellista arvoa." (Kalavale, s. 56)

Kalavale on lyhyt ja ytimekäs, mielenkiintoinen ja aiheeltaan ajankohtainen tietokirja. Kalavale voi aiheuttaa ärsyyntymistä, erityisesti ruokavaliossaan mereneläviä suosivien hyppysissä.

Kalavaleessa käsitellään kaikkia niitä kalastukseen ja merien tilanteeseen liittyviä aiheita, jotka ovat kasaantuneet mielessäni sellaiseksi sumpuksi, että en ole osannut selittää miksi en halua syödä kalaa. Haluankin kiittää kirjoittajia, te saitte ajatussumppuni auki! Pystyn heti luettelemaan vähintään kymmenen hyvää syytä, joiden vuoksi lautasellaan kannattaa suosia jotain muuta ruokaa kuin merestä nostettua.


Emma Kari & Kukka Ranta: Kalavale. Into Kustannus, 2012. 160 s. Kuva: Into Kustannus

                                                       

3 kommenttia:

  1. Katkaravut on hyihyi.

    VastaaPoista
  2. Hieno kirjoitus! Ja mielenkiintoiselta vaikuttava kirja. Itse aloitin kasvissyönnin uudelleen monen vuoden tauon jälkeen jokin aika sitten ja tämä vain innosti jatkamaan kasvissyöntiä :)

    VastaaPoista
  3. Tällaiset kirjat kyllä lisäävät uskoa siihen, että on tehnyt oikean päätöksen, kun on jättänyt kalat (ja muutkin eläimet) pois ruokavaliostaan.

    VastaaPoista